Päätätettiin isännän kanssa hypätä pyörän selkään
juhannuksen kunniaksi ja lähteä tutustumaan lähi alueisiin. Suunnaksi otimme Vantaanjoen ja ilmansuunnaksi
pohjoisen. Minulla oli mielessä, jos löytäisimme Haltialan tilan. Tiesin että
se sijaitsee lähellä Tuomarinkylän kartanon maita ja olisi Vantaan joen
tuntumassa.
Poljimme kehä I alitse ja Tuomarinkylän maat näimme joen
toisella puolella. Jatkoimme kuitenkin suoraan, tietämättä että olimme
erkaantuneet Keravan joelle, joka haaraantuu Vantaan joesta.
Päädyimme jonkin tilan pihalle ja morjestimme lampaita,
ihmettelin pihalla istuvia vanhuksia mutta emme jääneet sen pidemmäksi
paikalle, koska tiesimme juhannuksen sulkeneen ison osan paikkoja. Tilan vieressä
näkyi vanhan oloinen rakennus, jota epäilin olevan koulu, tontille kun
pääsimme, tajusimme että siinä ei vähään aikaan ole toimintaa ollut. puutarhan
puoli rehotti ja sivu ikkuna oli hajalla. Jäin mielessäni miettimään mikä ihme
tuo rakennus oli ollut.
Jatkoimme pyöräilemistä ja seikkailimme sikin sokin Suutarila-Siltamäki aluetta. Vihdoin löysimme takaisin tilan ja tämän vanhan rakennuksen väliselle pelto alueelle, siitä näimme Tammiston Citymarketin ja otimme sen suunnaksemme.
Ylitimme vanhan Brobackan kivisillan ja luonnollisesti Helsingin ja Vantaan
rajan, joka kulkee sillalla. Sillan toisella puolella sijaitsevasta Mc Donaldista
otimme itsellemme välipala paikan.
Tästä päätimme suuntaa etelään vanhaa Tuusulan väylää
pitkin. Ajatuksena oli tehdä pit-stop Tuomarinkylän ABC:n Alepassa. Mutta sepä
oli myös kiinni. Hetken reitti valintaa pohtien otimme suunnaksi
Yhdyskunnantien ja kehäI:n. Suuntanamme oli tässä vaiheessa jo koti, koska ilma
alkoi kovasti näyttää sateiselta.
Kotiin päästyäni aloin etsiä tietoa maatilasta ja siitä
vanhasta rakennuksesta. Emme tosiaan olleet löytäneet Haltialan tilaa vaan
Siltamäen palvelukodin. Joka aikoinaan oli Siltamäen kunnalliskoti ja vanha
kivinen rakennus ollut kyseisen laitoksen mielisairaala.
Kunnalliskoti on perustettu aikoinaan Krogarsin tilan
maille. Pihapiirissä on 1800-luvulta peräisin olevia rakenuksia; navetta,
maatalousrakennukset ja päärakennusta vastapäätä sijaitseva asuintalo. Alun
perin laitos oli köyhäintalo, jonka pehtoori Karl Kyrklund oli myynyt
Krogars-tilan maista.
Lisä tietoa
Oman kaupungin historiaan olisi kiva syventyä tarkemminkin.
Täytyy hypätä pyörän selkään usemmin ja tutustua omaan kaupunkiin paremmin.
-P-