"Missä
aiotte asua! Sananen niille, jotka kärsivät asuntokurjuutta
pääkaupungissa."
-Mainos
Tapanilasta 1910-
Historiaa
Tapanila, ruotsiksi
Mosabacka. Lempinimeltään Mosa. Sijaitsee Koillis-Helsingin kaupunginosassa.
Alue on vanha
huvila-alue. Rakentaminen aloitettiin varsinaisesti 1907. Letcheworthin
kaupunki on ollut alueen inspiraationa. Kyseinen kaupunki sijaitsee n. 50km
Lontoosta pohjoiseen, Iso-Britanniassa.
Helsinkiin Tapanila
liitettiin vuonna 1946 ja jaettiin Tapanilan ja Tapaninvainion osa-alueisiin
vuonna 1959.
Asuinalueena Tapanila
on omakoti-, rivitalo- ja pienkerrostaloaluetta. Vanhimmat omakotitalot ovat
1900-luvun alusta ja alueen erikoisuutena ovat mm. Terijoelta tuodut
pyöröhirsirakenteiset omakotitalot.
Luultavasti Franzenin torppa |
Franzenin torppa. Rakennus on peräisin
1800-luvulta. Kirjailija Aleksis Kivi asui siinä vuonna 1870. Sen vuoksi Tapanilassa
esiintyy hänen teoksissaan käyttämiä henkilö- ja paikannimiä.
|
En uskaltanut pihaan asti mennä kuvia ottamaan, ja nyt en ole ollenkaan varma tuliko sitä edes Franzenin torppaa kuvattua.
Nuorena tuli käytyä
Fallkullan eläimiä useastikin katselemassa. Koska tulin aina Malmin kentän
suunnalta, en koskaan tutustunut tilan takaosaan
Fallkullan tilalla elelee lampaita,
vuohia, sikoja, kanoja, nautoja ja hevosia. Tila on kuulunut Tapaninkylän kartanoon.
Yksityiskäytössä oleva Fallkullan päärakennus on 1860-luvulta.
Tila toimii Helsingin
kaupungin Nuorisoasiainkekskuksen nuorisotalona, joka on erikoistunut maa- ja
kotieläintalouteen. Esikuvana oli Ruotsissa toimineet H4-tilat. Lapsilla ja
nuorilla on mahdollisuus osallistua mm. navettatöihin, eläinten hoitoon, piha-
ja puutarhatöihin ja erilaisiin kädentaitoihin.
Viertolantie 2-4 |
Tässä vaiheessa oli
aika siirtyä radan toiselle puolelle. Sillalta sai hyvän kuvaus mahdollisuuden
kuvata vanhaa autokori tehdasta.
Egna Hem talo |
Ab Egna Hem- Oma Koti
oy
Yhtiö rakensi ns.
Mühlhausenin menetelmän mukaan talot. 1909 Tapanilaan rakennettiin 10 taloa
myytäväksi, jotka edustivat 3 eri rakennustyyppiä. Näiden talojen/tonttien
rakennusmalleja käytettiin pitkälti malleina alueen myöhemmille rakennuksille.
Lindstömien talot |
Lindströmin talot, Päivöläntien ja
Seunalantien kulmassa, ovat 1910 ja 1930-luvulta.
Seunalantien rakennuksia
Seunalantie 5, Rafael Casagranden
entinen vuokrarakennus on vuosilta 1910-1919 ja asemakaavalla suojeltu. |
Seunalantiellä oli
useampikin mielenkiintoinen rakennus.
Rafael Casagranden
rakenuksen kummallakin puolella sijaitsee viehättävät puiset rakennukset.
Ensimmäinen
punakattoinen rakennuksessa toimi aikoinaan Tapanilan ensimmäinen kansakoulu
vuosina 1906-1914. Sen jälkeen rakennuksessa on ollut lihakauppa ja K-kauppa.
Tästä jälkimmäisestä rakennuksesta en
valitettavasti löytänyt tietoa. Ja juuri siitä olinkin ottanut kuvan.
Tämä rakennus on heti Rafael Casagrandin talon jälkeen |
Tämän jälkeen suuntasin Liikepolkua pitkin takaisin Päiviöntielle.
Aikoinaan M. Kujasalon omistama rakennus |
Kerrotaan että, Taidemaalari
Matti Kujansalo osti tämän
Päiviötien rakennuksen vuonna 1979.
Tapanilan ala-asteen puinen koulu rakennus |
Tapanilan ala-asteen koulu. Sen
jugendtyylinen puinen koulurakennus on valmistunut vuonna
1914 kansakouluksi. Koulu sijaitsee Tapanilan toria vasta päätä. Torin paikalla oli aikoinaan Tapanilan bussien pääte pysäkki.
Veljestenpiha 1 on
vuodelta 1929, talossa on toiminut pesula aikoinaan.
|
Alakoulu Veljestenpihalla |
Veljestenpihalla sijaitsee Tapanilan alakoulu vuodelta 1923. Koulurakennuksen
tulevaisuus on ollut puheen aiheena julkisessa mediassa.
Isoimmat lähteet:
http://www.kolumbus.fi/leena.koivu/index.html
http://www.tapanila.fi/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tapanila
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tapanila
http://www.hel.fi/static/liv/2013/pyoraillen/ksp17.pdf
Moro! Ajattelin vaan sanoa että eihän se tosiaan ole Franzenin torppa. Lähellä olit kyllä. Jos googlen karttapalvelusta haet paikkaa tegelslagarbacken niin päädyt oikean torpan tienoille. Kiva blokipostaus kotiseudustani! :)
VastaaPoista