Yhtiössämme osa paikoista on kesällä kiinni, kun opiskelijat
ovat lomilla. Tämä koskee myös minun paikkaani. Ja tämä tarkoitti sitä että
tulisin tuuraamaan toisessa, auki olevassa paikassa. Noh se 6 viikkoa meni kuin
lennossa ja nyt alkaa viimeiset vapaat ennen kuin oma paikkani pitää laittaa
kesän jäljiltä kuntoon.
Olen jo muutamana vuonna todennut että on kiva saada
hengähdystauko tuurauspaikan ja oman paikan avaamisen välille. Syksyt ovat
meidän firmassa kiireistä aikaa kun ovat uudet ja vanhat oppilaat samaan aikaan
paikalla. Myös syksyisin yleensä tulee töihin useita uusia ihmisiä.
Tosiaan kesällä olin 4 viikkoa lomilla. Silloin ei tullut
mentyä Itä-Suomea kauemmaksi. Noh nyt sitten minulla on 1,5 viikkoa vapaita. Ei
sitten jääty lepäilemään. Ensin Lontooseen 3 yön reissu, paluu iltalennolla ja
seuraavana aamuna lähtö Tukholmaan myös 3 yöksi.
Muutama päivä lepoa ja sitten töihin tavaroiden tilausta ja
paikkojen kuntoon laittoa, että voidaan seuraavalla viikolla avata putiikki
hyvissä mielen.
Jotta matkailuun ei kyllästy, niin vedetään vielä
viikonloppu reissu Pohjois-Karjalaan mökille. Isännän äiti ollut kesän siellä
ja oli kutsut meidän sinne. Ajatuksena että pääsee meidän kyydissä takaisin
pääkaupunkiseudulle.
Naureskelin tätä meidän suunnittelu taitoa, kesäkuussa monta
viikkoa lomaa, mutta ulkomaan reissut piti mahduttaa tähän 1,5 viikkoon. Yksi syy tähän oli passien sijainnin paikantamis ongelmat, juuri loman alkaessa. Joten nyt
sitten kaikki kerralla lyhyessä ajassa, kun passit on tallessa.
Kavereitakin meillä on Lontoossa ja Iso-Britanniassa. Olisi
kiva nähdä heitä mutta muutama on jo ilmoittanut että ei ole maassa tai ei
pääse Lontooseen.
Onneksi meillä on useampi nähtävyys kohde listalla, missä olisi kiva käydä.
Toivottavasti edes muutamassa näistä pääsemme käymään:
Minun ajatukset
London Museum
London Museum
Kensington
palace
Toy & Model
Museum
Isännän ehdotukset
Imperial War Museum
Westminster Abbey
Golden Hind-Ship
Yhdessä tuumitut
Tower of London
Madame Tussauds and Star Wars exhibition
Secret Cinema Presents Star Wars
Isännän ehdotukset
Imperial War Museum
Westminster Abbey
Golden Hind-Ship
Yhdessä tuumitut
Tower of London
Madame Tussauds and Star Wars exhibition
Secret Cinema Presents Star Wars
Jaa, tuossa katselin jakautumaa, kokonaisille päiville voisi suunnitellla Kuninkaallispäivää ja Star Wars päivää, ja meno- ja paluupäiville muita juttuja. Saa nähdä miten me saadaan suunniteltua niin että pääsisimme katsomaan mahdollisemman monta paikkaa.
Onneksi saatiin hyvät lennot, aamulento mennessä ja iltalento paluussa. Eli meillä tosiaan on 2 kokonaista ja 2 vajaata päivää aikaa toteuttaa ajatuksemme.
Punnat itselleni olen jo vaihtanut, kummatkin kamerat on valmiuksissa. Vielä pitäisi päättää mitä pakkaa mukaan ja viedä Nelli hoitoon isälleni. Saa taas selonteon isältäni miten tytöt on tullut toimeen, kun palaa reissuilta.
Pöydän päällä Nelli ja alla Ritu-rouva |
-P-
-lisätty tunnisteet-
-lisätty tunnisteet-