keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää joulua kaikille..

Täälläkin on päästy rauhoittumaan jouluun.

Suurin osa ruuista on tehty, viimeinen kauppa reissu vielä tänään käytiin isännän kanssa. Ruuista puuttuu enää peruna ja isännän kermaporkkanat.

Nelli-neiti sai kissanmintulla höystetyn lelun jouluksi, eiköhän hän ole tyytyväinen siihen.





Tänä jouluna pöydässämme on ensimmäistä kertaa itse graavattua lohta (isä tehnyt aina tämän ennen), kaupasta piti myös hakea graavattua siikaa ja ajattelin kokeilla myös tervagraavattua lohta. Eli kuvassa ylhäältä kellon mukaisesti graavi siika, tervagraavattu lohi, aladobi eli lihahyytelö ja itse graavattua lohta.






Salaattilautaselle sitten pääsi tädiltäni oppima punajuurisalaatti, höyrytetyt herneet, glögimarinoitu sipulin ohjeen löysin netistä ja sienisalaatti on aina kuulunut minun perheeni joulupöytään.










 Jälkiruuaksi olin tehnyt suklaamoussekakkua.



Koska tälle joululle ei kuusta voitu järjestää niin ihailen viime joulun kuustamme. 






Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti