sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Haaveilua ja unelmia

Hei taas pitkästä aikaa...

Tuli päästyä vihdoin ja viimein ansaitulle kesälomalle.

Loman kunniaksi otin akryylikynnet. Nämä ihanuudet pystyn laittamaan lomien aikoihin, koska työpaikallani tälläisiä kynsiä ei saa olla.

Kynnet ja kuva by Kynsistudio Irvikissa


Pitäisi päästä taas pitkästä aikaa Ikeaan, nyt kun loma on niin siihen olisi loistava mahdollisuus. Ajattelin laittaa muutaman kuvan mitä olisi mukava saada sieltä.

Lantliv- kukkajalka ikea


Bittergurka-ruukku ikea 

Socker-kasvihuone ikea
Sängynpääty idea ikealta, tyynyt tuolla kankaan välissä, ei tarvitse kaikkia tyynyjä lattialle heittää, kun nukkumaan menoaika tulee. 


Huomaa että näin kesällä ajatukset on kasveissa. Olin ostanut persiljaa ja salaatinlehti mix siemeniä keväällä ja nyt tuli laitettua ne multaan. Juu, olisi pitänyt laittaa jo aikaisemmin mutta tuli laitettua ne loman kunniaksi. Osa syy miksi näin myöhään sen laitoin, on siinä että minulla tuppaa kuolla oma kasvattamat kasvit. Joten into lähteä tekemään tätä ei ole korkea. Mutta yrittänyttä ei laiteta.


Viime kuussa oli taas tapahtumia, kävimme Turussa Turunlinnan luennolla Kuningatar Kristiinasta.
Oli mukava nähdä Turunlinnassa hieman sisustusta ja kuulla elokuvan Tyttökuningas taustaa. Kuvia tuli otettua hyvin vähän. Järkkärikamera oli unohtunut ladata ja siitä loppui virta 3 kuvan jälkeen. Ja minun kännykkäkamerani oli aivan liian heikko ottamaan hämärässä kuvia. Harmin paikka koska siellä oli paljon upeita juttuja.
Turunlinnan jälkeen majoituimme Turun seurahuoneelle ja lähdimme tapaamaan ystäväämme kaupungille. Siinä se ilta sitten menikin..
Seuraavana päivänä oli äitienpäivä ja koska olimme lähellä Paraista, kävimme mummoni haudalla. Myös isännän äitiä kävimme paluu matkalla morjestamassa.


Viikkoa myöhemmin ystävä parinkuntamme meni naimisiin Tuomionkirkossa. Ystäviä tuli Ruotsista, Tanskasta, mm. Me majotimme 3 ystäväämme Ruotsista ja 1 Itä-Suomesta. Tupa oli täynnä ja mukavaa oli. Tuli muuten napattua hääkimppu... jaa-aa, en pidättele hengitystä että isäntä kosisi minua.

Mutta nyt kun lomani tosiaan on alkanut, suunnitelmat sen suhteen voi alkaa. Ajatuksia on heitetty mutta mitään ei ole lyöty lukkoon. Itse ajattelin käydä Isän kanssa Tätini luona Lappeenrannassa, ennen kun isännän loma alkaa. Haluaisimme myös mökille ja Ruotsiin. Muutama projektikin pitäisi saada aluilleen kesän aikana, mutta ne nyt on isännän projekteja. Toki silloin pitää olla Helsingissä.

Mutta katsotaan mitä kesä tuo tullessaan. Nauttikaa auringosta, lämpimistä keleistä ja iloisista kesäpäivistä,

-P-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti