Onhan tämä nyt hassua haaveilua, kun isäntä on juuri saanut keittiön muutoksen aluilleen, nyt keittiössä on selkeämpi ompelupiste, joka tuntuu paremmalta kuin edelliset paikat. Kuhan löytäisimme kaikille tavaroille vielä paikat. Keittiön kaapistosta lähti yksi kaappi kokonaan pois, kun astiapesukone tuli siihen ja lisähylly, jonka isäntä oli rakentanut jääkaapin ja ulkoseinän väliseen tilaan, sai väistyä minun komeron tieltä. Joka oli ollut vastakkaisessa nurkkauksessa tätä ennen.
Olisihan se ideallista että olisi ompeluille omapaikka.
Vuosien varrella on kaiken näköisistä ompelupisteistä haaveillut. Viimeisin
ideani on pyörinyt Ikean Kallax hyllyn ympärillä ja ajattelin teillekin tämän
haaveen näyttää. Pitkän ajan haaveeksi tämä jää, koska tälle(kään) haaveelle ei
ole tilaa.
Kallax hylly pöytälevyllä |
Kallax 4x4 kirjahylly |
Mutta jos nyt kuitenkin avaisin tätä minun ompelupiste
unelmaani. Ajatukseni siis olisi yhdistää Kallax 4x4 ruudukolliseen
kirjahyllyyn pöytälevy. Pöytälevytason hyllyruudukoissa olisi sopiva paikka
ompelukoneelle ja mahdolliselle saumurille, jos niitä sivuun pitäisi siirtää.
Pöydän alle ajattelin kankaille säilytyslaatikoita. Pienille tavaroille
ajattelin hyllystä sijoittaa kallaxin vetolaatikoihin ja Råskog vaunusta saisi
lisäsäilytystilaa.
Kallax vetolaatikot |
Maglehult valaisin |
Rågkog vaunu |
Tjusig naukakko |
Spontan mangeettitaulu |
Tilan valona olisi Maglehult valaisin hyllyn päällä. Seinälle lisäisin Tjusig vaatenaulakon, koukkuihin saisi mm. saksia yms. ja
muutamat laatikot hyllylle. Spontan magneettitauluun saisi kätevästi ideoita
kiinnitettyä. Tai vaihtoehtoisesti korkkitaulukin siihen sopisi.
Koska Kallax hylly toimisi samalla tilan jakajana, kiinnittäisin
toiselle puolelle vanerilevyn niin että ylin rivi olisi avoin. Koska en haluaisi
tilan olevan liian hämärä, jos sen peittäisi kokonaan ja avoimena se voisi
helposti näyttää sotkuiselta. Vanerilevyyn
voisi kiinnittää jotain mieleistä tapettia tai kangasta tai miksi ei vain
maalata mieleisellä värillä.
Mutta nyt haaveilut sikseen, pitää pikkuhiljaa valmistautua
Oslon viikonlopun reissuun. Nellikin menee taas totutusti Isälleni hoitoon.
-P-