lauantai 4. kesäkuuta 2016

Helsinki tutuksi pyörän selästä

Viime juhannuksena lähdimme extempore pyöräily seikkailulle, tarkoituksenamme oli pyöräillä Haltialan tilalle. Suuntanamme oli mennä Vantaanjoen vartta sinne, mutta emmepä muistaneet että ennen Tammistoa joki haarautuu Keravajoeksi. Eli päädyimme seikkailemaan Siltamäkeen. 

Tänään pitkästä aikaa päätimme vapaapäivän kunniaksi hypätä pyörän selkään, minun ideani Tapanilan alueen tutustuminen hylättiin ja päädyimme ajamaan Arabian rannan kautta Pasilaan ja sieltä Pikkukosken kautta kotiin. Reitille tuli pituutta n. 20km.

Kun tutkin nettiä ja mitä kaikkea Tapanilassa on nähtävää, huomasin että Helsingin kaupunki on uudistanut kotiseutupyöräilyreitit. Ne ovat nyt mahtavasti 2 sivun pituisia. Itse kun kävin läpi karttoja niin löysin itselleni ainakin 7 reittiä mitkä haluaisin jossain vaiheessa pyöräillä. 
Reittejä on tällä hetkellä yhteensä 29+ oma kotiseutupyöräilyreitti. 

Turisti ei tarvitse olla halutakseen tutustua omaan kaupunkiinsa. Monesti tuttavilla voi olla parempi tietämys omasta kaupungistasi kuin itselläsi, koska asut kaupungissa niin ei sitä tule samalla tavalla tutustuttua kaupunkiin.

Tässä siis mainio hyötyliikunta ja Helsinkiin tutustumisopas.


Tälle kesällehän kaupunki/liikennelaitos on myös uudistanut kaupunkipyörät, eli jos sinulla ei ole pyörää niin käy tutustumassa kaupunkipyörän vuokraamista HSL:n sivuilta:
https://www.hsl.fi/kaupunkipyorat

Nyt vaan odottamaan aurinkoisia vapaa päiviä :)


Tämä postaus on rakkaudesta omaan kotikaupunkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti