perjantai 9. syyskuuta 2016

Kiven seikkailu

Mitä sie kivi kitajat,
Mitä vuori väikerrehät,
Minun huonon horjuttaissa,
Vienon vieritellessäni?
"Sitäpä kivi kitajan,
Sitä vuori väikerrehän:
Kivi on suuri, orja pieni,
Jauhaja vähäväkinen."
Elä sie kivi kitaja,
Elä vuori väikerrehä.
Minun vienon vierittäissä,
Huonon horjutellessani;
Kuitenki kivi sinulle
Vara uusi vahvenevi.
Kohta kuolen kurja lapsi,
Katoan tytär katala,
Saat sa jauhajan jalomman,
Verevämmän vierettäjän.
-Kanteletar-
Lainattu ”kotikirjaston uumenista” nettisuvulta

The Kivi
kuva by Kati Niinepuu

Meillä oli koulun kolmantena Orientaatio päivänä tehtävä. Ryhmämme oli jakautunut 6 ryhmään ja sen mukaisesti jokaiselle ryhmälle annettiin tehtävä kassi, jossa oli teema. Tämä teeman innoittamana meidän piti lähteä kaupungille ja löytää tämä kyseinen teema.
Ryhmääni kuului minun lisäkseni Laura, Kati, Lyyti Henri, Stella ja Nina. Ja meille tuli teemaksi Urban & Nature. Tämä hieman sai meidät hämilleen, koska ainakaan itselle termi ei ollut kunnolla avautunut vielä siinä vaiheessa.

Tehtäväkassissamme oli materiaalia, Visit Helsingin uusi Urban&Nature esite kaikille, erään saaren esite, paperia ja kivi. Kaunis, valkoinen kivi.

Tehtävämme
Kuva by Kati Niinepuu

Hetken mietimme mihin päin suuntaisimme, päädyimme lähtemään Hietaniemenrantaan päin. Ja saimme ideaksi käyttää kiveä maskottinamme seikkailussamme.

Ensimmäiseksi bongasin Loimaan kiven liikkeen. Tässä liikkeessä kivi pystyi näkemään mihin kaikkeen hän pystyi. Oli hautakiveä, koristekiveä, katukiveä. Kivellämme oli siis suuret mahdollisuudet olla mitä ikinä hän halusi.

Kiven tulevaisuuden mahdollisuuden
Kuva by Kati Niinepuu

Kun kävelimme puiston ohi, kivi huomasi puiston penkin kauniissa puistossa, hän ehdottomasti halusi kuvauttaa itsensä tässä maisemassa. Kuvaus rekvisiitaksi laitoimme hänelle punaisen paperin, aurinkolasit, tammenterho oksia.

Kivi puistossa
Kuva by Kati Niinepuu

Koska kävelimme Hietaniemen hautuumaan vieressä, tuli meille idea, löytyisikö kivemme kaima sieltä Aleksis Kivi. Valitettavasti hänet on haudattu Tuusulaan. Mutta Kivi halusi kunnioittaa Urho Kekkosta, jonka haudan sieltä löysimme.

The Kivi & UKK
Kuva by Kati Niinepuu

Tehtävän annossa meitä pyydettiin haastattelemaan ihmisiä kaduilla ja tiedustelemaan meidän teemastamme. Hautuumaalta lähtiessämme, kysyimmekin yhdeltä vanhemmalta herralta. Hän ei ollut kotoisin Helsingistä ja asui Jätkäsaaressa. Mutta tämä Hietaniemen ja Lapinlahden alue merkitsi hänelle lähiluontoa. Vanhasta iästä johtuen hän ei pitkiä matkoja jaksanut mutta tänne hän jaksoi tulla, koska se toi energiaa päästä luontoon.

Hietaniemen hautuumaan portti
Kuva by Kati Niinepuu

Nina osasi sanoa että open house Helsinki tapahtumassa oli mahdollisuus päästä tutustumis kävelylle oppaan kanssa hietaniemen hautuumaalle.
http://www.openhousehelsinki.fi/
Harmi että olen koko viikonlopun töissä.

Hietaniemen rannalle päästyämme kivellä oli suunnitelma, hän halusi uimaan. Pyysimme häntä kuitenkin jäämään rannan lähelle koska me emme tulisi hakemaan häntä, jos hän liian pitkälle uisi. Olisimme jo hautuumaalla halunneet kuvata oravan tai kanin mutta onneksi rannalla oli muutama lintu (sorsa, lokkeja pikkulintuja).

The kivi ihailemassa rantaa
Kuva by Kati Niinepuu

The Kivi, heittää kesäturkin pois
Kuva by Kati Niinepuu

Auringon lämpö
Kuva by Kati Niinepuu

Emme muistaneet että Hietaniemen rannassa olisi ollut Gerda Qvistin suunnittelema, vuonna 1931 pystytetty kivinen aurinkokello. Sen jalustaan on hakattu latinalainen lause tempus fugit (aika pakenee). Olisi ollut hienoa kuvauttaa kivemme tämän taide teoksen vieressä.

Rannalta suuntasimmekin jo takaisin kohti koulua. Paluu matkalla kuvasimme meidän mielestä Uran&naturea edustavia kohteita. Kiviaidan kolossa kivemme haastatteli toista kiveä. Mutta valitettavasti emme osanneet tulkata tätä keskustelua.

Onko tämä urban naturea?
Kuva by Kati Niinepuu

Uran&Naturea
Kuva by Kati Niinepuu

Kasvit ottaa vaikka väkisin oman paikkansa
Kuva by Kati Niinepuu

Modernia Urban&naturea?
Kuva by Kati Niinepuu

Salainen haastattelu
Kuva by Kati Niinepuu

Urban&Naturea, betonipihaan tuotu luonto asetelma
Kuva by Kati Niinepuu 

Yhtäkkiä meille avautui sana Uran & nature (ainakin itselleni) mikä olisi parempi edustaja kuin Baana!

Baana ennen:
Helsingin satamarata oli 1890-luvulla rakennettu sivuraide, joka alkujaan johti Helsingin rautatieasemalta kaupungin rantoja kiertäen Katajanokalle. Kokonaisuudessaan se purettiin vuoteen 2009 mennessä.

Baana nykyään:
Pohjoisen ja Eteläisen Rautatiekadun väliseen kuiluun, jossa satamarata kulki, suunniteltiin aiemmin ajotietä, joka olisi samalla ollut osa Helsingin keskustunnelia, mutta kaupunginvaltuusto on päättänyt, ettei sitä ainakaan lähivuosina rakenneta. 
Sen sijaan paikalle rakennettiin keskustasta Ruoholahteen johtava kevyen liikenteen väylä, joka vuonna 2009 pidetyn nimikilpailun tuloksena sai nimen Baana. 
Se avattiin 12. kesäkuuta 2012. Baanan rakentaminen on yhteydessä myös Töölönlahden kehittämisprojektiin, ja Baanan tarkoitus oli parantaa alueen saavutettavuutta. 
Baanan varrelle entisen ratapihan paikalle Marian sairaalan vierelle, sijoitettiin myös koripallo- ja muita pelikenttiä. 
- tämä osa teksiä lainattu wikipedian sivuilta-

Baana, Uran&nature
Kuva by Kati Niinepuu

Näillä eväillä lähdimme esittelemään seikkailuamme kiven kanssa muille ryhmäläisille ja opettajillemme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti