tiistai 18. huhtikuuta 2017

Opinnäyte työn pauloissa

Hei taas pitkästä aikaa. 

Jos olet ihmetellyt miksi en ole postaillut vähään aikaan, 
niin syy on koulu ja opinnäyte työni. 
Kyllä, aloitin koulu syyskuussa nykyisessä Perho liiketalousopistossa ja nyt 4/6 ensimmäistä opinnäytettä olisi tarkoitus suorittaa. 

Koko talven olemme suunnitelleet Uuudenmaan liitolle opinnäytetyönä opastuksia. Nämä tullaan toteuttamaan torstaina 11.5. osana uusimaa viikkoa.
Aiheena on työn 100 askelta ja hetken jouduimme pohtimaan miten saadaan työ ja opastuspalvelut yhdistettyä. 
Meitä on siis ryhmässä 3 minun lisäkseni. 
Oman inspiraation löysin 1910-luvulla työväelle rakennetusta kaupungin osasta ja innostuin. 



Siispä tulen esittelemään Puu-Vallilan aluetta opinnäytetyönäni. Olen alkuvuoden aikana tavannut ja haastatellut Puu-Vallilalaiset ry:n jäseniä, kaivanut kaiken tiedon internetistä mitä Puu-Vallila sanahaulla voi löytää.  Käynyt kirjastot läpi, etsien aiheeseen liittyvää kirjallisuutta.

Nyt olen koonnut materiaalia kokoon jotta saan tuotteeni testaukseen ennen varsinaista näyttöä.

Täytyy kyllä myöntää että aika ajoin usko meinannut loppua, mutta kyllä minulle on kerrottu että aivan mahtavaa kokonaisuutta olen tekemässä.

Ja tämä on juurikin sitä mitä haluan tuoda kotikaupungistani enemmän esille. Kaiken perus turistikohteiden lisäksi kaupungissamme on NIIN paljon enemmän näytettävää.

Eli jos olet kiinnostunut tutustumaan kaupunkiimme niin tule ihmeessä opastukselleni mukaan, pääset ilmoittautumaan opastukselleni seuraavasta osoitteesta:


Tervetuloa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti